Harmaa, pölyttynyt valo Hiipuu rakennusten taa, Kärpästen varjot kurkottavat Kohti hikoilevan ihon pintaa, Haavat märkivät huoneen kosteudessa, En tiedä kuinka voin enää jaksaa Tietoisuus olemisesta ja tulevasta Huumaa löyhkällään maailmaansa Raajat painavat liikaa, Yön raskaus puristaa alleen, Nytkähtelevät raajat kerjäävät Takaisin aikaan ennen vapinaa Olen kuin narkomaani, vain tehty janoamaan kuolemaa Kolkot seinät peittävät taakseen ahdistuksen En jaksa enää Riutunut katse anoo vapauteen En jaksa enää Maailma hautaa elävältä alleen En jaksa enää Kalpeat kädet rukoilevat vain kuolemaa En jaksa enää