Mä oon jo liian vanha nuorena kuolemaan,
Mut mulla kulkutauti virtaa suonissa.
Sitä jollain tapaa oppinut oon,
Kantamaan,
Enkä osaa enää asettuakaan.
On takapenkki täynnä elettyy elämää,
Tarinoita yökuppiloiden katveesta.
Nähnyt oon kun lama kirkonkylät,
Hiljentää,
Ja niiden pelon, jotka ei osaa ymmärtää.
Tehty tai tekemättä jäänyt ei kaduta,
Olen elänyt;
Kai se on tärkeintä.
Mä en kaipaa virkaa, taloa tai
Tonttia,
Vain tään auton, vaik se jo hyytyy mäessä.
Sä istut siinä vanhan Fordin etupenkillä,
Ja maisema uus aukee edessä.
Kun sua katson, musta tuntuu:
Oon maailman onnellisin mies,
Ja mä tahtoisin hymyillä,
Niinkuin sä.
Melkein unohduit sen motellin tiskin taa,
Johon aamuöisin yksin ajauduin.
Sit yks kerta lähdit vaan mun mukaan,
Matkaamaan,
Ja nyt sanot; näät kaiken silmin avatuin.
En tarvii muuta, enkä enempää kaipaakaan,
Kun nää yöni vaan saan viettää vierelläs.
Elämämme suola nyt ilmaiseksi,
Jaetaan,
Näiden 24h baarien pöydissä.
Sä istut siinä vanhan Fordin etupenkillä,
Ja maisema uus aukee edessä.
Kun sua katson, musta tuntuu:
Oon maailman onnellisin mies,
Ja mä tahtoisin hymyillä,
Niinkuin sä.
Vaikka paljosta oon joutunut luopumaan,
En pois vaihtaisi tätä tunnelmaa.
Jonka kanssas saan kun aamuyöt vaan antaa kuljettaa,
Ikiraittia, kohti huomista uinuvaa.
Sä istut siinä vanhan Fordin etupenkillä,
Ja maisema uus aukee edessä.
Kun sua katson, musta tuntuu:
Oon maailman onnellisin mies,
Ja mä tahtoisin hymyillä,
Niinkuin sä.