Laineilla liikkuu lauta hijainen,
Kulkee kohti taivaan rantaa.
Vieras on saattajansa sarastus,
Pyytänyt ei häntä matkaan.
Silmissä loistaa kaikki entinen,
Jäänyt taakse.
Airoista jälki jäänyt vetten pintaan.
Kuljettaa mietteet kauas.
Kannattelee kantajaansa.
Kannelkielet katkoo käsin.
Lumpeet repii mukaan,
Maine ei paina pisaraakaan.
Kevyt on lailla hellän höyhenen.
Kaunis ja valmis kulkemaan.
Huudat ääneen,
Vain tuuli sen kuulee.
Varjosi seuraa,
Kuin pedon katse.
Varjosi seuraa,
Vain tuuli sen kuulee.
Sytytät tulen,
Joka suojelee.
Kuihtuu kukat lammet.
Kivi kastuu veteen,
Rikkoutuu sen pinta,
Pohjaan asti vajoaa.
Maasta mullaksi murenee.
Maatuvaksi merkitty.
Laskeutuvat havut,
Päälle pienen siemenen.
Kulkee kulkue varjoissaan,
Seuraavat suurta lohdutusta.
Tuijottavat hiljaa vaijeten,
Saattajaamme sarastusta.
Heittävät hiekkaa syviin aukkoihin,
Vuorollansa.
Tanssivat matalaksi menneisyyden,
Historiaan jäävät
Laskeutuvat liljaseppeleet
Syliin kaikille niin rakkaan.
Kevyt on lailla hellän höyhenen,
Kaunis ja valmis kulkemaan.
Huudat ääneen,
Vain tuuli sen kuulee.
Varjosi seuraa,
Kuin pedon katse.
Kuihtuu kukat, lammet.
Ilma pakastuu,
Hän lakastuu,
Kuin tammenlehti.
Huudat ääneen,
Vain tuuli sen kuulee.
Varjosi seuraa,
Kuin pedon katse.
Lupausten juuret painoi,
Liian kauan sydän lauloi.