He istuivat yhdessä Puistonpenkillä Katsoen kaunista Lokakuun väreissä kylpevää Iltaa viileää Ja he keskustelivat jostain Hänen poskelleen valui kyynel Menin lähemmäksi jotta kuulisin Olen odottanut niin kauan Olen ollut niin eksyksissä Kuin loputon suo, jonka läpi ajelehdin Hän sanoi Olen aina surullinen Toiselle kuulun Mutta sinua aattelen Olen aina surullinen Nyt he istuivat yhdessä puistonpenkillä Vuosikausia toinen toistansa turhaan olivat he etsineet He olivat kohdanneet sattumalta Hän oli tuntenut kun jalkojen alta Katosi maa eikä mikään palaisi ennalleen Hän sanoi Olen aina surullinen Toiselle kuulun mutta sinua aattelen Olen aina surullinen He istuivat yhdessä Puistonpenkillä Katsoen kaunista Lokakuun väreissä kylpevää Iltaa viileää Olen aina surullinen Toiselle kuulun mutta sua aattelen Olen aina surullinen Olen aina surullinen Olen aina surullinen