Minä odotan aitassa lapsien kanssa Kun saapuvat harmaat haltiat He katsovat halveksien nukkuvia, vieraita ihmislapsia He ihmettelevät heidän silmiään Miten himmeitä ne ovat Ja valottomia Toisin kuin meidän ja meidän haltialastemme ♪ Kuolema, heidän herransa, nuhtelee heitä Sanoo kullekin mittansa mukaan "Ette tiedä mitä puhutte, heidän osansa on hyvä Ylhäällä suuressa talossa" Kaatunut aito unien kaivot ikivämmin ikkunalla Haltiat nostavat nukkuvat lapset Säkkeihin sängyistään ♪ Hetken minä katsoin rakkaintani Kun valossa hätääntyneen katseen Hetken minä näin ja hän näki minut Ei tahtoisi jättää taakseen Vaan kun katson tarkemmin, huomaan Ovat silmänsä vaipuneet tiedottomuuteen Vain haltiat tietävät tiet polkuineen