Oli Pentti köyhä poika vaan tuon Ville-torpparin
Ja Anna oli perijätär rikkaan naapurin
He toverukset olivat ja toinen toisiaan
He lupasivat rakastaa ain asti kuolemaan
He kuusitoista kevättä nyt tuskin olivat
Kun toisillensa ikuisen valan he vannoivat
Tuon vanhan männyn juurella ja latvaan saman puun
Nyt juuri sillä hetkellä myös korppi laskeutuu
Oli Annan isä ylpiä ja ylen ynsiä
Ei lupaa anna liitolle, ei huoli köyhästä
Hän karskisti vaan karjaisee, sää Pentti ryötti oot
Et tytärtäni koskaan saa, vaikk' taivas haljetkoot
Hän karskisti vaan karjaisee, sää Pentti ryötti oot
Et tytärtäni koskaan saa, vaikk' taivas haljetkoot
Pian alkaa Annaa ahdistaa, ja posket kalventuu
Kuin kauneimmassa loistossaan kukkanen lakastuu
Mua kuolon käsi kaulailee, oon valmis lähtemään
Käyn armaalleni kuitenkin hyvästit jättämään
En sinusta mä eroa, näin lausui Penttikin
Sen vanhan männyn juurella se kerran vannottiin
Ja koska meiltä riistettiin pois puhdas lempemme
Niin ehkä haudan takana kohtaamme toisemme
Niin rajusti he syleilivät vielä toisiaan
Ja koston sanat huulillaan menivät kuolemaan
Yks' suudelma, yks' molskahdus, yks' laineen liplahdus
Taas hiljaisuus ja kaislikossa tuulen huokaus
Yks' suudelma, yks' molskahdus, yks' laineen liplahdus
Taas hiljaisuus ja kaislikossa tuulen huokaus