Oli Pentti köyhä poika vaan tuon Ville-torpparin Ja Anna oli perijätär rikkaan naapurin He toverukset olivat ja toinen toisiaan He lupasivat rakastaa ain asti kuolemaan He kuusitoista kevättä nyt tuskin olivat Kun toisillensa ikuisen valan he vannoivat Tuon vanhan männyn juurella ja latvaan saman puun Nyt juuri sillä hetkellä myös korppi laskeutuu Oli Annan isä ylpiä ja ylen ynsiä Ei lupaa anna liitolle, ei huoli köyhästä Hän karskisti vaan karjaisee, sää Pentti ryötti oot Et tytärtäni koskaan saa, vaikk' taivas haljetkoot Hän karskisti vaan karjaisee, sää Pentti ryötti oot Et tytärtäni koskaan saa, vaikk' taivas haljetkoot Pian alkaa Annaa ahdistaa, ja posket kalventuu Kuin kauneimmassa loistossaan kukkanen lakastuu Mua kuolon käsi kaulailee, oon valmis lähtemään Käyn armaalleni kuitenkin hyvästit jättämään En sinusta mä eroa, näin lausui Penttikin Sen vanhan männyn juurella se kerran vannottiin Ja koska meiltä riistettiin pois puhdas lempemme Niin ehkä haudan takana kohtaamme toisemme Niin rajusti he syleilivät vielä toisiaan Ja koston sanat huulillaan menivät kuolemaan Yks' suudelma, yks' molskahdus, yks' laineen liplahdus Taas hiljaisuus ja kaislikossa tuulen huokaus Yks' suudelma, yks' molskahdus, yks' laineen liplahdus Taas hiljaisuus ja kaislikossa tuulen huokaus