On iltaruskon aika.
Tahdon käydä nukkumaan.
Kätken käteen perhosen,
Joka saapui mua katsomaan.
Sen siivissä on kultaa
Ja se hieman värisee.
Sen kämmenelle nostan,
En mä mitään pahaa tee.
On taskussani kirje,
Jonka kotiin lähetän.
Ja näytän sitä sulle,
Jos tahdot tietää enemmän.
Kestän täällä hyvin,
Ja tulen pian takaisin.
Teen raunioista talon,
Jossa kanssasi asuisin.
Sinä saavuit ja puhalsit otsalleni
Ilmaa helpottavaa.
Silloin tiesin:
On kuolevan helppo tunnustaa
Viimeinkin rakkauttaan.
Kunnian kentät on viimeinen paikka,
Missä toisensa saa ihmiset,
Joista toinen jää
Kunnian kentälle makaamaan.
Odotin kevättä liikaa taisteluhaudoissa.
Länsirintamalta ei mitään uutta,
Ei edes huomista.
Nostin pääni ylös nähdäkseni maailmaa,
Tavoitellen perhosta, joka siipiään lepuuttaa.
On iltaruskon aika,
Ja suljen silmäni.
Mutta ennen kuin mä nukahdan,
Tahdon avata käteni ja
Päästää ilmaan perhonen,
Joka kaikkein kaunein on.
On hyvä käydä nukkumaan,
Kun on nähnyt auringon.
Sinä saavuit ja puhalsit otsalleni
Ilmaa helpottavaa.
Silloin tiesin:
On kuolevan helppo tunnustaa
Viimeinkin rakkauttaan.
Kunnian kentät on viimeinen paikka,
Missä toisensa saa ihmiset,
Joista toinen jää
Kunnian kentälle makaamaan.
Sinä saavuit ja puhalsit otsalleni
Ilmaa helpottavaa.
Silloin tiesin:
On kuolevan helppo tunnustaa
Viimeinkin rakkauttaan.
Kunnian kentät on viimeinen paikka,
Missä toisensa saa ihmiset,
Joista toinen jää
Kunnian kentälle makaamaan.
Kunnian kentät on viimeinen paikka,
Missä toisensa saa ihmiset,
Joista toinen jää
Kunnian kentälle makaamaan.
Kunnian kentät on viimeinen paikka,
Missä toisensa saa ihmiset,
Joista toinen jää
Kunnian kentälle makaamaan.