Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin Tai taitun ma talvisäihin, Moni murtunut onpi jo ennemmin Ja jäätynyt elämän jäihin. Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan? Ikinuori on nuoruus laulujen vaan Ja kerkät lemmen ja keväimen, Ilot sammuvi ihmisten. Mitä siitä jos en minä sammukaan Kuin rauhainen, riutuva liesi, Jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan Ja vaipuvi merillä miesi. Kas, laulaja tähtiä laulelee Hän meriä suuria seilailee Ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin Käy purjehin reivatuin. Mitä siitä jos en minä saanutkaan, Mitä toivoin ma elämältä, Kun sain minä toivehet suuret vaan Ja kaihojen kantelon hältä. Ja vaikka ma laps olen pieni vain, Niin jumalten riemut ma juoda sain Ja juoda ne täysin siemauksin - Niin riemut kuin murheetkin. Ja vaikka ma laps olen syksyn vaan Ja istuja pitkän illan, Sain soittaa ma kielillä kukkivan maan Ja hieprukan hivuksilla. Niin mustat, niin mustat ne olivat; Ja suurina surut ne tulivat, Mut kaikuos riemu nyt kantelen Vielä kertani viimeisen! Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt Olen koirana lempeä täällä, Miten rikasten portailla pyydellyt Olen tuiskulla, tuulissäällä, Vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain - Ja kun minä muistelen, mitä ma sain Ja mitä ma nielin ja vaikenin Ja mitä ma ajattelin! Miten oon minä kulkenut, uskonut, Ett' eivät ne unhoitukaan! Ja sentään ne oon minä unhoittanut Kuin unhoittaa voi kukaan. Ja sentään se nousi, min kohtalot kaas, Ja sentään ma seppona seison taas Taas taivahan kansia taon ja lyön - Oi, onnea tähtisen yön!